Siirry sisältöön
04.12.2024

Lukuaika

7 min

Vauvakuplan ilot ja kuprut – MLL:n toiminnasta tukea vauvaperheiden arkeen

Ihana, odotettu ensimmäisen lapsen raskausaika ja syntymä. Lähtölaskenta uuteen tuntemattomaan alkaa kahdesta viivasta raskaustestissä. Odottava äiti kokee muutoksia jo ensimmäisten viikkojen aikana; muuttuvan kehon kuulostelu, synnytykseen ja vauva-arkeen liittyvien ajatusten ja odotusten jäsentely kulkee raskauden mukana alusta alkaen. Millä tavalla elämä tulee muuttumaan? Mitä kaikkea vauva tuo tullessaan? Osaanko nauttia vauvan tuomista muutoksista? Mitä kaikkea vauvaa varten pitää ostaa, no vaippoja nyt ainakin!

Kaikkeen tähän löytyy lukemattomia vastauksia internetin keskustelupalstoilta, lähipiiriin kuuluvien äitien jakamana ja neuvolan järjestämissä ensiodottajien ryhmissä. Netin syövereistä löytyy kokemuksia laidasta laitaan ja niitä lukiessa voi joko rohkaistua tai lamaantua. Muiden äitien tarjoama vertaistuki on kultaakin kalliimpaa ja lottovoitto onkin, jos esimerkiksi ystävä tai oma sisko on samassa elämäntilanteessa.

Mitä jos kaiken tämän ihanuuden kokeekin kokonaan uudessa ympäristössä? Mitä jos turvaverkkoa ei ole, tai perhe ja ystävät jäävät pitkän matkan taakse, kotikaupunkiin tai jopa synnyinmaahan? Yksinäisyys koskettaa yhä useampaa Suomessa ja yksinäisyyttä voi kokea myös odottava äiti. Nykyteknologia mahdollistaa odotuksen ilon ja jännityksen jakamisen läheisten kanssa puhelimen välityksellä. Tätä kautta on kuitenkin mahdotonta tunnustella vatsan läpi tuntuvia hentoja potkuja, tai kahvitella yhdessä rakenneultran jälkeen. Neuvolasta saatu tuki kuitenkin auttaa ymmärtämään fysiologisia muutoksia. Neuvolakäyntien yhteydessä saa vastauksen mieltä askarruttaviin kysymyksiin koskien vauvan kehitystä, lähestyvää synnytystä tai omaa ruokavaliota, mutta kuka kertoisi ensiodottajalle kokemuksia vaippamerkin valinnasta tai helpoista aamupaloista?

Yksinäisyys koskettaa yhä useampaa Suomessa ja yksinäisyyttä voi kokea myös odottava äiti.

Kun yhdeksän kuukauden pituinen odotuksen matka on kuljettu, koittaa todellinen vauva-arki. Vauvantuoksuinen, joskus kamalan ihana tai ihan vaan kamala, mutta silti ainutlaatuinen arki. Kulttuurista riippumatta äitiys ja vanhemmuus on meihin usein sisäänrakennettu toiminto. Ne alkukantaiset vaistot, mitkä heräävät pientä vauvaa käsitellessä ja hoitaessa, ohjaavat meitä usein vastaamaan myös vauvan tarpeisiin. Aina näin ei kuitenkaan ole ja joskus oma uupumus voi kulkea mukana taakkana. Tällöin olisi tärkeää olla joku, johon turvautua, kuten kaveri, jolle soittaa hädän hetkellä tai toinen vanhempi, jolta kysyä neuvoja vauvan hoitoon. Ensimmäiset viikot kuluvat vauvakuplassa ja pienen vauvan tarpeet voivat täyttää arjen. Vaikka vauva sattuisikin olemaan perustyytyväinen ja hyväuninen, voi ensimmäisinä viikkoina kuplassa pelkästään vauvan tuijottelu viedä valtaosan arjesta; kuinka suloinen ja ihmeellinen uusi tulokas onkaan!

Muutaman kuukauden kuluttua viimeistään alkaa vauvakuplaan ilmestyä uusia tuulia, kun ympärillä alkaa näkymään myös muita ihmisiä. Kotona on hyvä olla, mutta usein tulee kaipuu myös maiseman vaihtoon ja uuteen ympäristöön! Mistähän löytyisi minulle ja vauvalle sopiva paikka? HopLop ei vielä houkuttele, eikä kahvilassakaan viitsi istua joka päivä. Neuvolassa taidettiin viime kerran yhteydessä mainita perhekahvilasta? Palveluviidakosta löytyy onneksi jokaiselle jotakin, jos vain osaa tietoa etsiä. Joskus voi käydä niin, että informaatiotulva vyöryy päälle, eikä ähkyssä jaksa seuloa itselle oikeaa paikkaa. Tässäkin tilanteessa pelastaisi puskaradio, jos vain olisi joku kertomassa niistä takapihan tapahtumista, lapsiperheiden kohtaamispaikoista tai läheisen leikkipuiston imetysiltapäivistä! Joskus toiminnasta kuulee myös vahingossa, mutta tämä ei ehkä ole se perinteisin tapa.

Kotona on hyvä olla, mutta usein tulee kaipuu myös maiseman vaihtoon ja uuteen ympäristöön!

Työskentelen itse Perhetoiminnan koordinaattorina Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirissä. Saan olla viikoittain aitiopaikalla seuraamassa odotuksen ihanuutta ja vauvaperheiden elämää. Sosetahrat paidan kauluksessa, rusinat taskunpohjalla tai kotiin unohtunut vaippakassi, kaikkea tätä ja vielä enemmän on arki pienten lasten kanssa. Miten paljon se helpottaa, kun kahvilassa kuulee, että jollain muullakin tuli puuroinen puklu paidalle juuri lähdön hetkellä. Puhumattakaan siitä, että jollain on mukana juuri niitä 3-koon vaippoja mitkä itsellä unohtui eteisen lipaston päälle. Meidän tulisi pyrkiä lisäämään mahdollisuuksia vertaistukeen ja yhteisöllisiin tapaamisiin. Ketään ei ole tarkoitettu pärjäämään yksin, mutta nykypäivän kiireisessä ja yksilökeskeisessä yhteiskunnassa tämä saattaa unohtua liian helposti.

Vertaistukea, lämmintä kahvia ja irtiottoa arjesta on saatavilla esimerkiksi MLL Uudenmaan piirin perhekahviloissa. Perhekahvilat ovat avoimia kohtaamispaikkoja kaikille lapsiperheille. Kaipasit sitten kuumana juotua kahvia, uusia tuttavuuksia, hetken tauon ohjelmatoimiston roolista tai vaikkapa vain maisemanvaihtoa -tervetuloa perhekahvilaan! Meille saa tulla sellaisena, kun on, huonosti nukkuneena tai taaperon ensimmäisistä askeleista iloitsevana!

Perhekahvilat ovat avoimia kohtaamispaikkoja kaikille lapsiperheille.

Sen lisäksi, että perhekahviloista voi löytyä uusia tuttavuuksia, niistä saa myös ensikäden tietoa alueen palveluista. MLL Uudenmaan perhekahviloissa kerromme mielellämme myös piirin muista vanhemmuutta tukevista toiminnoista. Jos kaipaat tukea perheen arkeen, kerromme mielellämme lisää esimerkiksi Perhekummi-toiminnasta tai ABC-vanhemmuusryhmistä. Kiinnostaako sinua uudet kulttuurit ja omaan rytmiin sopiva vapaaehtoistyö? Voit lähteä mukaan esimerkiksi Ystäväksi maahanmuuttajaäidille-toimintaan. Hetken hengähdystauon tarpeessa MLL Lastenhoitoavusta löytyy sinulle myös koulutettu lastenhoitaja. Tässä vain muutama esimerkki Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminnasta. Tärkein viestimme kaikille vanhemmille on; älä jää yksin!

Lisätietoa MLL Uudenmaan piirin tuesta ja toiminnasta: https://uudenmaanpiiri.mll.fi/perheille/
Muiden MLL piirien yhteystiedot: https://www.mll.fi/tietoa-mllsta/piirien-yhteystiedot/

Cloud image mobile Cloud image desktop